Kesäteatterit
Pappilan pihan kesäteatteri
Pappilan pihan kesäteatterin tuottaa Pieksämäen uusi nuorisoteatteri ry yhdessä Pieksämäen seutuopiston kanssa. Pieksämäen uusi nuorisoteatteri valmistaa kaksi teatteriesitystä vuosittain. 13-17-vuotiaiden nuorisoteatteri Puntti järjestää esityksen keväisin, kun taas Pappilan pihan kesäteatteri esittää koko perheelle suunnatun esityksen kesäisin Pieksämäen Iso-Pappilan idyllisessä miljöössä. Esityksissä on nähty monia satuklassikoita kuten Liisa Ihmemaassa ja Ihmemaa Oz.
Pappilan pihan kesäteatteri on toiminut yhtäjaksoisesti vuodesta 2007 ja sen toimintaan osallistuu n. 20 lasta, joiden ikähaitari on 7-17. Lisäksi mukana on aikuisia sekä lavalla että tukijoukkoina. Toiminta on laaja-alaista teatteritoimintaa, jossa lapsille ja nuorille annetaan mahdollisuus ilmaisu- ja vuorovaikutustaitojen kehittämiseen, luovuuden ja itsetunnon vahvistukseen. Teatteri toiminta kehittää myös sitoutumista, yhdessä tekemistä ja erilaisuuden hyväksymistä. Teatteri pyrkii tarjoamaan matalan kynnyksen toimintaa, jolla on myös eriarvoisuutta vähentävä merkitys.
Facebook, @pappilanpihankesateatteri
Kesällä 2023
Pappilan pihan kesäteatteri:
LASSE-MAIJAN ETSIVÄTOIMISTO
Ohjaus Iiris Salmela
Kirjailija Martin Widmark
Käsikirjoitus Pia Oinas (Palokunnan arvoitus) ja Iiris Salmela (Koulun arvoitus)
Kääntäjä Outi Menna
Esitysoikeus Agency North/Colombine Teaterförlag
To 8.6. klo 18 ensi-ilta
Su 11.6. klo 16
Ti 13.6. klo 18
To 15.6. klo 18
La 17.6. klo 16
Su 18.6. klo 16
Ti 20.6. klo 18
To 22.6. klo 18
Su 25.6. klo 16
Liput 5 € (2-12 v) / 10 €
Pieksämäen uusi nuorisoteatteri Puntti ja Pieksämäen Seutuopisto
LÄNSMÄKISET
Työryhmä läntisiltä kyliltä. Työryhmässä mukana ovat Anni ja Jari Kauppinen, Marianne ja Terho Häkkinen ja säestäjänä Jukka Ylönen. Porukkaa hillitysti ohjaa ja tekstejä hallitusti käsikirjoittaa Juhani Joensuu. Ryhmä aloitti toiminnan 2015. Länsmäkiset toteuttaa teatteri- ja musiikkiesityksiä ja tarjoaa niitä erilaisiin tilaisuuksiin, tapahtumiin ja juhliin.
Tiedustelut ja varaukset 040 749 5550 Terho Häkkinen, Facebook @Lansmakiset
Kesällä 2023
Länsmäkiset esittää & Västkullarna förevisar: Toimiihan se
Jatkoa viimekesäiseen ”Kaakana” esitykseen ja kaikille edellisille 🙂
Esitykset yleisölle sateensuojassa.
Länsmäkiset esittää & Väst kullarna
”Toimiihan se”
Käsikirjoitus ja ohjaus Juhani Joensuu
Naisväki lähtee ja jättää miehet kaksitaan hoitamaan tilaa. Mitä siitä tulee ja miten Jaakko sekä Alabertti selviävät talouden hoidosta.
Pe 30.6. Klo 18 Häkkilä
Su 2.7. Klo 18 Häkkilä
Su 9.7. Klo 14 ja 18 Iso-Pappila piha
Ti 11.7. Klo 18 Virtasalmi, Ojintalo
To 13.7. Klo 18 Jäppilä, kesäteatteri/monitoimitalo
Varaukset: Terho Häkkinen puh 040 749 5550 tai terho.hakkinen@venetmaki.fi
#länsmäkiset #kesäteatteri #Häkkiläntila #sylvinpappila
Kuvat Juhani Joensuu